Etusivu > Yhteiskunta > Suupohjan rannikkoseutu →
På svenska | In English

Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelma

  
Elinkeinokalatalouteen liittyviä investointi- ja kehittämishankkeita rahoitetaan ohjelmakaudella 2007-2013 Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR). Euroopan kalatalousrahasto on uusi väline, jolla edistetään kalatalousalan ohjelmatyötä ohjelmakaudeksi 2007–2013 vahvistettujen EU:n rahoitusnäkymien mukaisesti. Rahastolla korvataan kalatalouden ohjausrahasto (KOR). Toimenpiteiden tärkein tavoite on parantaa elinkeinokalatalouden kannattavuutta ja kilpailukykyä kalavarojen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti.

Ohjelmakauden 2007-2013 tukitoimenpiteitä ohjaa

 Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelma (pdf, 859 kt).

Kalatalousrahastolla on viisi toimintalinjaa:

1. Toimenpiteet yhteisön kalastuslaivaston mukauttamiseksi

2. Vesiviljely, sisävesikalastus sekä kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostus ja kaupan pitäminen

3. Yhteistä etua koskevat toimenpiteet

4. Kalastusalueiden kestävä kehitys

5. Tekninen apu

Kalatalousrahastosta voidaan myöntää rahoitusta seuraavien taloudellisten, ympäristöllisten ja sosiaalisten tavoitteiden saavuttamiseen:

  • kalastustoiminnan jatkuvuuden ja kalavarojen kestävän käytön varmistaminen
  • kalakantoihin kohdistuvan paineen hillitseminen suhteuttamalla yhteisön laivaston kapasiteetti käytettävissä oleviin vesiluonnonvaroihin
  • sisävesikalastuksen kestävän kehityksen edistäminen
  • taloudellisesti elinkelpoisten kalatalousalan yritysten kehittäminen ja resurssien hyödyntämisrakenteiden kilpailukyvyn lisääminen
  • ympäristön ja vesiluonnonvarojen säilyttämisen ja suojelun edistäminen
  • kalastukseen ja vesiviljelyyn käytettyjen rannikko-, meri- ja vesistöalueiden kestävän kehityksen edistäminen ja näiden alueiden elin- ja työolosuhteiden parantaminen
  • kalastusalalla toimivien miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistäminen

Pohjanmaan maakunnassa elinkeinokalataloushankkeisiin liittyvää neuvontaa antaa Pohjanmaan ELY-keskus.

EU-ohjelmien rahoittajat Pohjanmaalla
Hakuohjeet


Lisätietoja kalatalouden kehittämisestä:

Maa- ja metsätalousministeriö


Euroopan unioniRakennerahastot.fi

       Pohjanmaan liitto            

Työkalut
Suurenna teksti
Tulosta sivu
Sivukartta